Yläasteikäisenä hän osti kesätyörahoilla kitaran. Sitä hän opetteli pianon tapaan soittamaan korvakuulolta. Lisäksi hän kuunteli paljon punkia ja rockia. Niiden myötä hän tunsi olonsa hyväksi.
”Minusta tuntui, etten voinut olla oma itseni juuri missään tässä maailmassa. Ainoa poispääsy oli musiikki, ja uppouduin siihen.”
Isä kannusti adhd-testeihin
Pitkään aikaan kukaan ei tiennyt, mikä Relaa oikein vaivasi. Tärkeä käänne sattui eräänä keväisenä päivänä, jolloin hänen isänsä sattui katsomaan televisiosta dokumenttia tytöstä, jolla oli todettu adhd.
”Isä oli hämmästynyt kaikista yhtäläisyyksistä, joita minussa ja dokumentin tytössä oli. Meillä molemmilla oli muun muassa ollut tapana piirtää samanlaisia hevosenpäitä.”
Dokumentin jälkeen isä soitti Relalle ja kertoi ajatuksistaan. Hänen mielestään Relan pitäisi hakeutua adhd-testeihin. Siinä vaiheessa pelkkä ajatus nauratti Relaa.
”Ajattelin, että ei minulla voi olla adhd:tä. Minun mielikuvissani kaikki adhd-oireiset olivat häiriköitä, ja minä taas olin ujo ja kiltti.”
Isän patistelun myötä Rela suostui kuitenkin ottamaan yhteyttä julkiseen terveydenhuoltoon ja kysymään mahdollisuutta päästä adhd-testeihin. Sieltä hänelle vastattiin jyrkästi ei.
Isä ei halunnut antaa periksi. Hän selvitti, että Helsingissä tehdään adhd-testejä myös yksityisellä puolella. Rela ilmoittautui sinne.
”Kolme testipäivää tuntuivat pitkiltä. Pari ensimmäistä tuntia jaksoin keskittyä, mutta sen jälkeen aloin väsyä. Katselin mieluummin vaikka ikkunasta näkyvää oravaa.”
Isälle testin tulos oli helpotus, Relalle ei. Relalla oli todettu sekä adhd:n tarkkaamattomuuspainotteinen muoto (vanhalta nimeltään add) että dyskalkulia eli matemaattinen oppimisvaikeus.
Rela oli diagnoosista hämmentynyt. Vasta siinä vaiheessa hän motivoitui itse etsimään adhd:stä lisää tietoa. Hän ahmi tietoa netistä ja ymmärsi, että hänellä oli ollut vääriä olettamuksia adhd-oireisista.
”Monet adhd-piirteet sopivat minuun todella hyvin.”
Tiedon myötä hämmennys vaihtui helpotukseksi. Rela sai vihdoin selityksen monille haasteille, joiden kanssa hän oli kamppaillut koko elämänsä. Mikä parasta, hänessä ei ollutkaan mitään epämääräistä suurta vikaa.
”En ollutkaan niin tyhmä ja saamaton kuin olin aina kuvitellut.”
Diagnoosi oli monella tavalla lottovoitto. Rela sai adhd-oireita lievittävän lääkityksen, ja myöhemmin hän pääsi Kelan tukemaan kognitiiviseen psykoterapiaan. Terapian avulla hän pystyi opettelemaan uusia toimintatapoja, jotka auttoivat pitämään arjen paremmin hallinnassa.
”Ennen tiskialtaassani oli aina homeisia astioita ja lattiallani likaisia vaatteita. Terapian myötä opin pitämään paikat kunnossa.”
Uusi suunta työuralle
Ennen diagnoosia Rela oli pitkään työskennellyt kaupassa vuoropäällikkönä. Asiakaspalvelutyö tuntui hänestä kuitenkin kuormittavalta. Lisäksi hän tunsi olonsa ahdistuneeksi, vaikka hän ei osannut tarkalleen sanoa, mistä se johtui.
”Itkin joka päivä työmatkojen aikana. Luulin, että se oli normaalia, kunnes kerroin asiasta kaverilleni. Hän oli hyvin hämmästynyt asiasta.”
Kun Rela oli 28-vuotias, hän päätti jättää vuoropäällikön työnsä. Hän halusi seurata omia unelmiaan ja tehdä työtä, joka liittyy jollakin tavalla musiikkiin ja esiintymiseen.
”Minulla oli vain vaikeuksia löytää oikea suunta.”
Kolme vuotta myöhemmin Rela sai lisää selvyyttä omiin haasteisiinsa. Julkisella puolella haluttiin, että hän osallistuisi uudelleen adhd-testeihin. Niiden myötä diagnoosi muutettiin add:stä (nykyään adhd:n tarkkaamattomuuspainotteinen muoto) sekamuotoiseksi hyperkineettiseksi häiriöksi. Lääkäri myös epäili, että Relan oirekuvaan kuuluisi vielä jotain muutakin. Kukaan ei vain tiennyt, mitä se oli.
Uuden diagnoosin myötä Rela sai lisää itsetuntemusta. Neljä vuotta sitten hän oli vihdoin valmis toteuttamaan suuren unelmansa. Hän pääsi Helsingin Pop & Jazz Konservatorioon opiskelemaan muusikon perustutkintoa. Valmistumisen jälkeen hän pääsi ammattibilebändi Amorixin laulajaksi.
”Meillä oli todella paljon keikkoja ennen koronaa.”